torstai 25. toukokuuta 2017

Colman's Fish & Chips


Kävin aikaisemmin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Newcastlessa, Pohjois-Englannissa, ja onnekseni mukana oli paikallinen opas, joka osasi neuvoa "koko maan parhaaseen" fish and chips -paikkaan. Kyseessä on kuuluisa Colman's Fish & Chips, joka koostuu vanhasta perinteisestä take away -pikaruokalasta sekä uudesta kalaravintolasta. Me otimme annoksemme mukaan ja istuimme syömään läheiseen puistoon.


Melkein neljä vuotta Britanniassa asuneena olen maistanut kalaa ja ranskalaisia kerran jos toisenkin. Colmanin versio oli kuitenkin maineensa veroinen: ruokaa oli valtavasti ja maistui herkulliselta. Usein leivitetyssä kalassa on liikaa ja liian vanhaa öljyä, mikä maistuu inhottavasti läpi, mutta Colmanin kala maistui ihan oikealta, herkullisen murealta kalalta rasvan sijaan. Ranskalaiset olivat sopivasti rapeita päältä ja pehmeitä sisältä, ja ne kävivät täydellisesti itsetehdyn tartarkastikkeen kanssa. 


Colman's sijaitsee myös upealla paikalla metron viimeisellä pysäkillä. Alueella on paljon hotelleja, ravintoloita ja baareja, ja voinkin kuvitella, että kesäisin tämä paikka on täynnä turisteja nauttimassa merisäästä. Sieltä pääsee metrolipulla myös lautalla lahden toiselle puolelle, missä on toisen metroradan pää. Me teimme niin, että menimme Newcastlen keskustasta metrolla Colman'sille, sieltä lautalla lahden yli auringonlaskua ihaillen, kävelimme rannalla ja hyppäsimme takaisin metroon, joka vei takaisin keskustaan. Reissussa meni puolet päivästä, mutta paremmalla säällä voisin viettää enemmänkin aikaa rantoja tutkien!


176-186 Ocean Rd
South Shields, Tyne & Wear
NE33 2JQ, UK

2 kommenttia:

Craft Candidate - Kahden talon väkeä kirjoitti...

Oi, olet ehtinyt kauan asua Englannissa! Minä olen asunut vain yhden syksyn Lontoossa ja sitten yhden kevään Skotlannissa. Mutta Brittein saarille silti aina halajaa mieli.

Satu kirjoitti...

Lontoo ja Skotlanti kuulostavat upeilta paikoilta asua :)